Close Encounters hits at Fazer Café Kluuvi !

Close Encounters on koonnut menestyksekkäästi nuoria, lahjakkaita taiteilijoita ympäri maailmaa monille keikkalavoille eri puolille Helsinkiä aina Sanomataloa myöten. Torstain keikkatunnelmat vaihtuivat isosta Sanomatalon CE on Air -tapahtuman hälisevästä ihmispaljoudesta pehmeään ja kotoisaan kahvittelufiilikseen Kluuvin Fazer Caféessa. Ja voi kyllä, suklaa ja musiikki sopivat oikein hyvin yhteen eikä mielenkiintoisista yhdistelmistä ollut kummankaan tarjonnan puolelta puutetta.

Kyseisen illan aikana saimme kokea kolme hyvin erilaista kokoonpanoa ja esityksiä seuratessani mietin, että tämän parempaa after work tekemistä; kahvittelua ystävien kesken kotoisassa kahvilamiljöössä hyvän kaakaon ja musiikin siivittämänä, saa kyllä hakea.
Keikan avasi Jamipaja open stagen voittajakaksikko herkällä duo esityksellään. Setti oli omiaan lämmittämään tunnelmaa ja avaamaan värikkään illan. Hieman myöhemmin heidän jälkeensä raudankova jazzpumppu Groove Clinic A01 (EST) astui lavalle ja päräytti vakuuttavasti smoothit jazzharmoniat ilmoille. Tyylitajuinen yhtye soitti varmaotteisesti puolituntisen settinsä ja vakuutti yhteissoitollaan. Heidän musiikkinsa istui tilaan ja tilanteeseen täysin. Kuulosti siltä, että tämä poppoo oli täysin asian ytimessä, sillä bändi loi efektin yhdestä suuresta soittimesta. He groovasivat intensiivisesti loppuun asti, ja pienen tauon jälkeen uunituore helsinkiläinen kokoonpano Slow Flora sulki kuulijan vahvaan ambienssiinsa  antaen Fazer Cafén illalle sykähdyttävän päätöksen.
Inka välittää tulkinnoillaan vahvaa ymmärrystä yhdessä Eetu Palomäen ja sähköviulisti Elias Riipisen kanssa musiikin herkistä tunnetiloista ja he totisesti vievät kuulijan aina eteerisistä äänimaisemista eksistentiaalisen ahdistuksen partaalle. Teknisesti korkean tason laulaja-lauluntekijä Inka Pohjonen sai seireenimäisen kauniilla laulullaan kiireisimmänkin hoppuilijan rauhoittumaan. Trio vei mukaansa liki puolen tunnin mittaisella muutamalla teemallaan, rauhallisella läsnäololla ja ihailtavan taitavalla tekniikan hallinnallaan.
Tämä taideseikkailu totisesti jäi takaraivoon ja satavarmasti tyydytti taidenälkäisimmänkin yleisön.

Haastattelussa: Elisabeth

Tapasimme hurmaavan Elisabethin kanssa Sanomatalossa hänen ja komean bändinsä esiintymisen jälkeisissä tunnelmissa. Ilmassa kipinöi, sillä #tbt torstai on ollut hektinen ja jännittävä päivä monelle Sanomatalon lavalla esiintyneelle ja tapahtumaa järjestäneelle. 
Paljon on meininkiä ilmassa eikä vauhtia puutu sädehtivän laulajankaan keväästä. Rupattelimme hetken Elisabethin tämänhetkisistä musiikkikuulumisista sekä sivusimme siinä samassa hieman historiaa ja polkua, joka on johtanut tähän missä ollaan nyt.
 Elämä oli menossa ihan eri suuntaan, kun sosiaalipsykologian opinnot oli polkaistu yliopistolla käyntiin muutama vuosi takaperin. Ratkaiseva ja känteentekevä hetki kaiken nykyisen ja tulevan kannalta koitti 2011 ja elämä heitti yliopistolla kelkkansa ympäri.
Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

”Tuntui, että en välttämättä ollut tekemässä sitä mitä minun ”kuuluisi” tehdä.  Et ” Hei mikä täs mättää ku joku täs mättää!’. Olin opiskellut ihmisen käyttäytymistä ja siinä samalla pohtinut paljon ihmisen sisäisen maailman ja ajatuksien vaikutusta valintoihin. Tiesin minkä kysymyksen esittäisin itselleni; ” Jos minulla olisi puoli vuotta elinaikaa… mitä haluaisin tehdä/toteuttaa?  Vastaus oli mulle selvä. Halusin tehdä levyn omalla musiikilla.
Suuntautuminen musiikinalalle ei varsinaisesti ollut mikään yhtäkkinen salama kirkkaalta taivaalta, vaan musiikki on ollut lapsesta asti elämässä tavalla tai toisella. Vaikka omien biisien kirjoitusprosessi otti tuulta alleen kunnolla vasta pari vuotta sitten, on Elisabethille ollut aina selvää se, että hän tahtoo tehdä musiikkia. Nuorempana Elisabeth on nähty Tenavatähti kilpailussa ja hänen heleää ääntään on kuultu Helmiä ja Sikoja elokuvassa vuonna 2002.
 
”Kutsun sitä sisäiseksi tiedoksi. Jollain tasolla olen aina tiennyt että haluan  ja minun ”kuuluu” tehdä musiikkia. Pienenä minulla oli tapana uppoutua omaan elokuva- ja satumaailmaan,  jossa kaikki oli mahdollista.  Musiikilla oli iso rooli mun lapsuudessa ja arjessa. Kuulin melodioita päässäni ja lauloin jatkuvasti. Viihdyin myös itsekseni.  Näin jälkeenpäin ajateltuna näen,  että musiikki oli minulle kommunikointi tapa ja myöhemmin kun aloin kirjoittamaan musiikkia, myös tapa käsitellä elämää.  Elokuvamusiikin vaikutus kuuluu vahvasti mun musiikissa jota kirjoitan itselleni. Mikään ei ole tärkeämpää kuin oikea tunnelma. Tykkään mahtipontisuudesta sekä siitä että leikitellään herkillä ja pienillä elementeillä. Soundit ja äänimaailmat ovat siis suuressa roolissa.
Kuva: Annika Miettinen Photography

Kuva: Annika Miettinen Photography

 

Elisabeth debytoi uuden bändinsä kanssa viime vuoden puolella 16.12. Bar Loosessa ja Sanomatalolla todistettiin tyylikkään kokoonpanon neljäs keikka. Suhteellisen nopeasti kokoon järjestäytynyt bändi on osoittanut toimivansa niin intiimissä Bar loosen luolastossa, kuin MBarin ulkoterassillakin raikkaan orgaanisella, mutta elektronisella setillään. 
”Homma lähti siitä, että mulla oli biisejä ja koin ajan olevan kypsä. Halusin soittaa bändin kanssa musiikkiani. Olin kirjoittanu biisejä omaksi iloksi aivan skidistä. Vakavemmin ja tavoitteellisemmin aloitin biisien kirjoittamisen opintojeni alkuvaiheessa Pop & Jazz Konservatoriossa. Tänä syksynä päätin kasata yhteen ihmisiä keiden kanssa tuntui hyvältä soittaa ja joiden kanssa halusin luoda jotain uutta.
Minulle on ollut paljon kyse  antautumisesta sille mitä oikeesti haluan tehdä elämässäni.  Piti sulkea pois muiden odotukset ja toiveet siitä mitä ”kuuluisi” tehdä ja mikä olisi ”järkevää”.
Bändin soittajat ovat löytyneet samasta koulusta yhteisten keikkojen ja projektien myötä.
 1393933_660656487379894_8884070565544580247_n
”PJK ( Pop & Jazz Konservatorio) on ollut mulle oikea ympäristö. Parasta on ammattitaitoiset ihmiset, joihin olen saanut tutustua ja joiden kanssa saan tehdä musiikkia, toteuttaa visioita.
”Tällä hetkellä teen biisejä sekä suomeksi, englanniksi että ruotsiksi. Olen kuitenkin päättänyt keskittyä  enemmän englanninkielisenmusiikin työstämiseen. Englanninkielen estetiikka tuntuu luontevalta ja se sopii mielestäni parhaiten äänimaailmoihin joita haluan luoda. Uudet biisit syntyy tunnelmasta ja tunteesta. Melodia ja sanat syntyvät yhdessä tai erikseen.
Suomen kielellä tekeminen ei ole vielä alkanut tuntua täysin luontevalta.
”En ole vielä löytänyt täysin omaa tapaani istuttaa melodia- ja soundimaailmavisioitani suomenkieliseen musiikkiin. Toisaalta kyllä prosessoin ajatuksia kaikilla kielillä ja ranskaksikin välillä.”
Elisabeth puhuu äidinkielenään ruotsia, ja sen lisäksi sujuvaa englantia sekä ranskaa, jonka hän oppi lukioaikoina vaihto-oppilaana ollessaan. 
”Koen itseni hyvin kansainväliseksi. Rakastan kieliä, uusien ihmisten kohtaamista ja matkustamista. Minulla on ystäviä Ranskassa, Australiassa, Tanskassa, Ruotsissa, Jenkeissä, ja ehkä senkin takia tahdon tehdä biisejä englanniksi. Ikinä ei tosin tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En sano täysin ei suomenkieliselle musiikille vaikka tämänhetkinen valintani onkin englanninkielinen musiikki ja kansainväliset markkinat kotimaan lisäksi.
Kuva: Annika Miettinen Photography

Kuva: Annika Miettinen Photography

Seuraavaksi Elisabethin onkin tarkoitus istua tuottajan kanssa kahdestaan studioon työstämään omaa materiaalia ja ratkomaan kiperiä taiteellisia kysymyksiä.
 
”Mä haluaisin vielä laajemmin kokeilla ja leikitellä soundien kanssa. Sitä saan tehdä studiossa. Haluan rikkoa omia rajoja ja löytää oma tapani ilmentää musiikillista maailmaani.  Haluan tavoittaa samanhenkiset ihmiset maarajojen, kulttuurillisten ja kielellisten erojen yli.
Musiikin suurin ja kaunein voima on saattaa ihmiset yhteen sekä luoda uusia maailmoja sydäntemme kielellä.
Kuva: Marjo Moisio

Kuva: Marjo Moisio

Elisabethia tullaan varmasti näkemään koko bändin voimin vielä kevään aikana, joten kannattaa pysyä kuulolla, käydä tsekkaamassa neitokaisen viimeisimmät keikat Youtubessa ja tulevat Elisabethin viralliselta facebook-sivulta 
https://www.facebook.com/elisabethsings

Close Encounters -festivaalin viimeinen päivä huipentui Nosturissa

Nosturin päätösbileet starttasivat Senny & The Freefall -yhtyeen myötä. Erittäin tiukka taustabändi groovasi ja tuki Senni ”Senny” Rantasen sielukasta laulua, ja he saivat yleisön heilumaan musiikin tahdissa. Sennyn lyriikat ovat kauniisti kirjoitettuja ajatuksia ihmisyydestä ja elämästä, joiden maailmaan on helppo uppoutua ja samaistua. Senny & The Freefallin kappaleet ovat tarttuvia, ja ainakin itselleni tuli yhtyeen yleissoundista ja sanoituksista paikoitellen mieleen Scandinavian Music Group. 

Toisena esiintyjänä oli Open Stage -tapahtumasta poimittu Pop & Jazz konservatorion opiskelijoista koottu gospel vaikutteinen neosoul/hop -yhtye Atso’s Experiement, jonka kokoonpano koostui keyboardeista, synabassosta, rumpukoneesta, laulajasta sekä räppäristä. Ensimmäisenä kuulimme menevän tunnelmannostattajana toimivan kappaleen, jonka kertosäkeessä lauletaan Ray Charlesista. Toinen ja viimeinen biisi oli hieman lungimpi jazzahtavilla soinnuilla maustettu ”Sunday Candy”, joka hiveli korvanystyröitä ihanasti.

Atso’s Experiementin jälkeen saimme kuulla Close Encountersin Co-Writing sessioissa syntyneitä kappaleita. Kuulimme Flying Ants -yhtyeen biisin, joka heidän mukaan kertoo ”meistä ihmisistä muurahaisina, joiden touhuja jokin ulkopuolinen taho tarkastelee jostain korkealta”. Kakkos ryhmän groovaava tanssibiisi ”Play it Again” kertoo maailman sykkeeseen pakenemisesta. ”Ryhmä 3:n” kappale ”The Outsider” puolestaan on kertomus henkilöstä, joka herää aamulla juhlien jälkeen pohtien suhdettaan maailmaan. Neljännen ryhmän rytmikkään kappaleen sanoma on ”kasvattakaa perunoita, älkää sotiko”. Viimeisen Co-Write -ryhmän nimestä ilmenevä bluesteos ”Rainbow Blues” on tarina linnusta, joka opettelee lentämään pois pesästään.

Latvialainen Robert Pettersons’ Flamboyant Four nostatti Nosturin tunnelman kattoon energisellä ja melodisella rockillaan. Solisti Robert esiintyi karismaattisesti ison maailman elkein, ja hänen rankka äänensä toimi kantavana voimana rouheasti soittavan taustayhtyeen rokatessa. Flamboyant Fourin rehellinen rock oli kiistämättä virkistävää kuultavaa.

Illan toiseksi viimeinen esiintyjä oli yhdysvaltalainen Jacob McCaslin, jonka soulahtava blues loi tapahtumaan uutta virtaa. Pitkän viikon rasitteet eivät kuuluneet yhtyeen soitossa, vaan ammattimainen kokoonpano veti hienon keikan perjantai-illan ratoksi.

Festivaaliviikon lopetti nuori helsinkiläislupaus Läpä. Laulaja-launtekijä Läpä räjäytti Nosturin energisellä lavaperformanssillaan ja sai koko yleisön mukaan intensiiviseen esitykseensä. Läpän samaistuttavasti sanoitetut ja ammattimaisesti sävelletyt kappaleet olivat omiaan sitomaan koko festivaalin tunnelman yhteen esitykseen.

Suuri kiitos kaikille mukana olleille!

 

Musiikin ilosanomaa Sanomatalolla

Festivaaliviikon toiseksi viimeisenä päivänä kuultiin upeita musiikkiesityksiä Helsingin Sanomatalolla. Torstai-iltapäivä oli pullollaan eri tyylilajien edustajia. Sanomatalon korkeiden lasiseinien sisällä hypittiin jazzista pop/rockiin sekä soulahtavasta bluesista indie poppiin. Saimme kuulla myös ehtaa Big Band -soitantaa.

Ensimmäisenä lavan valtasi saksalainen jazzkvartetti Dunkelquartz. Kuulimme aluksi kaksi kaunista ja maalailevaa jazzteosta, jonka jälkeen nuoret saksalaiset pojat innostuivat soittamaan erittäin taidokasta ja hienoa tilutusta nopean progehtavan kappaleensa tahdissa. Setin lopuksi saimme kokea erittäin tunnelmoivan balladin, jonka ajaksi oli vain pakko sulkea silmät ja fiilistellä.

Kuva: Jari Lam

Kuva: Marjo Moisio

Kuva: Marjo Moisio

Seuraava esiintyjä ei myöskään jättänyt yleisöä kylmäksi. Karismaattinen laulaja-lauluntekijä Elisabeth valloitti yleisön pirteällä englanninkielisellä indie popillaan. Keikkasettiin mahtui niin voimakkaita  pop-balladeja kuin tanssittavia “indiedisko”-biisejä. Elisabethin musiikki kuulosti todella kansainväliseltä ja verrattain jopa hyvin ruotsalaiselta (hyvällä tavalla). Bändi soitti erittäin tiukasti, ja soundit oli hiottu ihan viimeisen päälle. Elisabeth oli erittäin valovoimainen ja sai muuten aika rauhallisen yleisön taputtamaan menevien biisien mukana.

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kolmantena esiintyjänä oli amerikkalainen Jacob McCaslin. Tämä nuori multi-instrumentalisti ja sydänten sulattaja otti paikan haltuun keikan ensimmäisillä tahdeilla, ja ainakin tytöt olivat aivan myytyjä ruskeahiuksisen artistin soittaessa. Kuulimme otteita McCaslinin uunituoreelta “Look Both Ways” -debyyttialbumilta, joka paikoitellen muistuttii hyvin paljon John Mayeria. McCaslin ja hänen taustajoukkonsa esittivät myös potpurin tunnetuista pop-kappaleista, sekä triolle sovitetun version Mark Ronsonin Uptown Funkista.

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Jacobin jälkeen vuorossa oli kotimainen Läpä, joka heitti jo viikon toisen festarikeikkansa. Viiden kappaleen setti tarjoili hienoja tunnelmapaloja kauniisti hämärtyvässä alkuillassa. Läpän rehellinen musiikki oli puhuttelevaa ja nöyrien soittajien työskentely varmaa. Alun balladi -tunnelmointi johdatteli yleisön pian myös reippaamman rokin äärelle ja Läpä innosti katsojat viimeisten biisien aikana rytmikkäisiin taputuksiin ja joukkolauluun.

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Loppuohjelman ottikin haltuun sitten hieman nuoremmat soittoniekat, joista ensimmäisenä nousivat lavalle yläasteikäiset Joonas Pietilä, Tuomas Köykkä ja Doong Kailo Rockin’ Wheelsin muodossa. Bändi on aikoinaan perustettu Vuosaaren Aurinkolahden peruskoulun ala-asteella osana hanketta, jonka tarkoitus on tuoda lapset ja nuoret musiikin pariin matalalla kynnyksellä.

Rockin’ Wheels heitti vahvan neljän kappaleen setin, eikä Sanomatalon hulppea esiintymistila tuntunut nuorukaisia huimaavan. Yleisö sai nauttia poikien omista kappaleista ja The Who -covereista, jotka hyvä-ääninen laulaja tulkitsi mainiosti varsin autenttisen kuuloisella brittimurteella. Reipas ja asennoitunut trio otti homman haltuun, aina ikonisia rock -hyppyjä myöten.

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

Sanomatalon illan päättikin sitten hieman suurempi kokoonpano, kun lähes 20 -päinen Dream On Big Band asteli areenalle Jasmin Afaneh-Haanpää ja Mikko Haanpään johdolla. Kyseessä oli vuonna 2014 ala-asteikäisistä peruskoululaisista koottu orkesteri, jonka soittajat koostuivat kuuden eri Itä-Helsingin peruskoulun oppilaista. Dream On -tukitoiminnan avulla on kerätty lahjoitussoittimia, joiden turvin lapset ovat päässeet harrastamaan puhaltimien soittoa.

Dream On Big Band ja vieraileva tähtitrumpetisti Verneri Pohjola esittivät peräti kuusi teosta, jotka kajahtelivat komeasti täysille katsomoille. Repertuaariin kuului niin duuri- ja mollibluesia kuin funkiakin. Esityksen ehdoton kohokohta oli säästetty sokeriksi pohjalle, kun yhtye kajautti kimurantin Chameleon -teoksensa, jossa lähes jokainen orkesterin jäsen pääsi väläyttelemään soolotaitojaan.

Kuva: Pepita Kautto

Kuva: Pepita Kautto

Svengaavan Dream On Big Bandin esitystä oli ilo seurata ja nuoret soittoniekatkin tuntuivat viihtyvän. Ties kuinka monta tulevaisuuden suurta nimeä juuri omin silmin todistinkaan.

Kuva: Pepita Kautto

Kuva: Pepita Kautto

Esitysten välissä haastateltiin vanhoja Pop & Jazz Konservatoriolta lähteneitä menestyneitä artisteja. Haastateltavana oli Uuden Musiikin Kilpailussa finaaliin päässyt Satin Circus, The Voice of Finlandista tutut Redrama, Saara Aalto sekä Mikko Herranen, joilta juontajat kysyivät kiperiä kysymyksiä. Artistit joutuivat myös osallistumaan sana-assosiaatiopeliin.

Iltapäivä oli kaikin puolin kattava ja täynnä hienoja hetkiä. Iso kiitos tästä kaikesta kuuluu Sanoman väelle!

Art Jazz Club

Keskiviikkona Close Encounters pääsi uuden jazz-musiikin pariin, kun Art Jazz Helsingin tunnelmalliselle lavalle nousi kaksi tuoretta jazz-yhtyettä. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Rajaton-Jazz -festivaalin kanssa.

 

Illan aloitti Helsinkiläinen trio Valkia.  Talon täyteen vetänyt kolmikko esitti ajankohtaista ja moderina jazzia perinteitä kunnioittaen. Pianisti Juho Valjakan sävellyksiä esittävä yhtye sai yleisön puolelleen niin kauniilla ja tunnelmallisella tyylillään kuin loistavalla soittotaidollaan.

Valkia 02

Toisena esiintyjänä Art Jazz Clubilla nähtiin nelihenkinen virolaisyhtye Groove Clinic (EST).  Yhtye soitti itse säveltämäänsä groovepainotteista jazzmusiikkia. Niin John Scofieldista kuin Herbie Hancockistakin saadut vaikutteet loivat loistavaa tunnelmaa nykyjazzin tyyliin.

 

Project A 01 pilt 1

Klinikka: Ryan Gonzales

eilen Arabiasalissa nähtiin some-asiantuntija Ryan Gonzalesin klinikka aiheella promootiotyö sosiaalisen median avulla. Gonzales on aloittanut uransa sosiaalisessa mediassa oman työnsä promotoimisen kautta ja nykyään hän työskentelee Berklee school of musicin sosiaalisen median vastaavana. Klinikan aikana kuultiin mielenkiintoisia näkemyksiä ja vinkkejä näkyvyyden parantamiseksi sekä sosiaalisen median kanavien välistä vertailua.

1624133_10204462357213359_1479501750_n

Musiikkia helsinkiläisestä hiphopista latvialaiseen rockiin Bar Loosessa

Tiistaina Bar loosessa lavalle nousi kolme loistavaa yhtyettä. Kotimaiset ja latvialaiset artistit valloittivat yleisön niin hiphopilla kuin rockillakin.

Green Light District

Kuva: Miia Kota

 

Illan aloitti nelihenkinen Helsinkiläisyhtye Green Light District. Yhtye soittaa nykyaikaista hiphopia. Vahvan instrumentalisti-taustan omaavat muusikot tuovatkin perinteisesti elektroniseen genreen mukaan perinteisiä instrumentteja ja luovat näin persoonallisen äänimaailman lavalla. Lavalla nähtiin loistavaa ja energistä yhteissoittoa sekä vahvaa esiintymistaitoa.

Kuva: Oskari Sarjakoski

Kuva: Oskari Sarjakoski

 

Toisena artistina lavalle nousi latvialainen Robert Peterson’s Flamboyant Four. Englanniksi ja Latviaksi esitetty koostui pääosin yhtyeen omasta tuotannosta. Yhtyeen karismaattinen laulaja villitsi yleisön tanssimaan railakkaan rockin tahdissa.

Robert Peterson's Flamboyant Flour

Kuva: Oskari Sarjakoski

 

Viimeisenä lavalle nousi Artem x Yonas. Yhtye esitti suomiräppiä yhdistellen musiikissaan pop-elementtejä urbaaniin soundiin. Musiikissa kuultiin tyylikästä ja taidokasta soittamista sekä huippuluokkaista elektronisen musiikin osaamista. Yhtyeen musiikki on duon itsensä täysin tuottamaa, joka loi musiikille persoonallisen ja erottuvan tyylin.

Kuva: Jari Lam

Kuva: Jari Lam

 

mBar 11.2. – Talvisella terassilla

    Keväinen sää on yllättänyt helmikuisen Helsingin. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, ilma on tyyni ja raikas. Sää on mitä mainioin illan erikoista Close Encounters ohjelmanumeroa, nimittäin mBarin ulkoterassia varten! Päivällä käyn pelipaikalla auttamassa valmisteluissa. Nuoret työssäoppijat luovat lunta riuskoin ottein ja lava rakentuu hiljalleen leppoisissa tunnelmissa. Orastava kevät ja auringon paiste on selvästi saanut kaikki hyvälle tuulelle. Illasta on tulossa hieno!

    Helsingin tämän vuoden ensimmäisen ulkoterassikeikan polkaisi ansiokkaasti käyntiin To The City, To The World. PJK:n ensimmäisen vuoden opiskelijoista koottu bändi esitti Margarita ‘Marko’ Kondakovan tunteikkaita sävellyksiä englanninkielellä. Lyhyestä historiastaan huolimatta bändin tulkinta oli todella vahvaa ja tarkoin mietityt sovitukset olivat edukseen. Vaikka lämpötila oli illan hämärtyessä laskenut jo selkeästi lähemmäs nollarajaa, se ei nuorten taiturien menoa haitannut. Pehmeä soundi lämmitti runsaslukuista yleisöä ja parhaat palat oli selkeästi jätetty setin loppuun.

Kuva: Tua Leino

Kuva: Tua Leino

Kuva: Kristina Oinonen

Kuva: Kristina Oinonen

    Kuten illan välijuonnoissa todettiin, mBarin keikan teemana oli ‘jumppa’. Lavoja nimittäin oli käytössä kaksi, joilla esitykset vuorottelivat keskenään, mikä piti yleisön liikkeessä. Sisälavan ensimmäinen esiintyjä Siniaalto tarjoili hämyiseen kuppilaan oivallisesti soveltuvaa psykedeelistä ambient -maalailua syntetisaattoreillaan. Ilkka Rämän, Teemu Halmkronan ja Tuomas Mettäsen luoma retro ja atmosfäärinen tunnelma hukutti tiiviisti pakkautuneen yleisön syviin mietteisiin.

Kuva: Tua Leino

Kuva: Tua Leino

Kuva: Tua Leino

     Tämän jälkeen kiiruhdettiin jälleen terassin puolelle, jossa Johnny Got It Wrongin sooloesitys jo viritteli välineitään. Yhtyeen laulaja-kitaristi Teppo Tuomisto tulkitsi bändinsä musiikkia varsin lämminhenkisesti akustisen kitaran ja huuliharpun säestyksellä. Karismaattinen esitys täytti lavan ja yleisö kuunteli lumoutuneena herkkiä lauluja, jotka johdattelivat ajatukset nopeasti lähestyvän kevään lämpimiin iltoihin.

Kuva: Kristina Oinonen

Kuva: Kristina Oinonen

Kuva: Tua Leino

Kuva: Tua Leino

    Sisälavalla kuultiin allekirjoittaneen mielestä ehkä illan mielenkiintoisin esitys, kun Slow Flora -niminen trio pisti pelinsä soimaan. Akustisista instrumenteista, sekä Ableton Liven mahdollistamasta elektronisesta äänimaailmasta koostettu musiikki toi esiin vahvoja tunnetiloja ja jännitteitä. Hieman epävarmalta kuulostanut alku kasvoi puolessa tunnissa varsin järisyttäväksi, unenomaiseksi kokemukseksi, joka toi paikoin mieleen 70 -luvun Pink Floydin tuotannon. Efektien käyttö oli sekä kekseliästä, että tyylitajuista. Lopun intensiivinen tunnelma kruunautui Elias Riipisen säröviululla, joka saatteli kuulijan miltei dark metallin maisemiin.

Kuva: Kristina Oinonen

Kuva: Tua Leino

Kuva: Tua Leino

    Ulkoterassin kolmas ja samalla sen viimeinen esiintyjä Elisabeth tarjosi taas suuremmalle yleisölle helpommin lähestyttävää musiikkia. Yhdeksältä aloittanut bändi sai ansaitsemaansa kiinnostusta; väki oli pakkautunut lavan läheisyyteen ja istuimista oli luovuttu. Tunnelma todellakin muistutti jo enemmän kesäfestareita, kun Elisabeth bändeineen innosti yleisönsä rytmikkäisiin taputuksiin ja yhteislauluun. Yhtyeen välitöntä ja rentoa olemusta oli ilo seurata heidän soittaessaan nopeasti jalan alle menevää, jykeväsoundista musiikkiaan.

Kuva: Iinaroosa Viitanen

Kuva: Iinaroosa Viitanen

Kuva: Iinaroosa Viitanen

Kuva: Iinaroosa Viitanen

    MBarin ilta huipentui sisätiloissa, jonne silminnähden iloinen festariyleisö pakkaantui kuulemaan kahta viimeistä esiintyjää. PJK:n oma Kiki-O vastasi illan huutoon komeilla jazz -tulkinnoillaan. Todella hyväsoundinen ja varmaotteinen bändi saatteli kuulijat unenomaisiin seikkailuihin, joissa vain mielikuvitus on rajana. Nauravainen laulaja-trumpetisti Kiki sai yleisön pauloihinsa vahvalla eläytymisellään ja hauskoilla englanninkielisillä väli-spiikeillään. Kiki-O:sta huokui todella ammattimainen ja lämmin henki. Jäsenet olivat kukin vahvasti läsnä ja selkeästi esittämänsä alkuvoimaisen musiikin takana.

Kuva: Oskari Sarjakoski

Kuva: Oskari Sarjakoski

Kuva: Iinaroosa Viitanen

Kuva: Iinaroosa Viitanen

   Kovimmasta rock -paukusta vastasikin sitten iltamme viimeinen bändi, Yhdysvalloista asti vieraaksemme saapunut Jacob McCaslin Trio. Tyylikkäät nuorukaiset puvuissaan täyttivät lavan ja tilan varsin jykevällä soinnillaan ja rokkasivat jengiltä sukat jalasta! Joka jannu pisti silminnähden parastaan ja Jacobin omaleimainen tulkinta tutuistakin kappaleista pääsi oikeuksiinsa. Ja kuten kunnon rokkikeikalla, pääsi yleisö todistamaan myös vinkeää niskan takaa soitettua kitarasooloa!

Kuva: Oskari Sarjakoski

Kuva: Oskari Sarjakoski

Kuva: Iinaroosa Viitanen

Kuva: Iinaroosa Viitanen

Keskiyön Helsingissä kotiin vieviä katuja mittaillen tunnen olleeni osa jotain hienoa ja ainutlaatuista. Olen kokenut välittömässä ilmapiirissä seitsemän valtavan hienon artistin ja esiintyjän sieluntuotoksia mieleenpainuvassa ympäristössä. Helmikuinen ulkoterassi saattoi suunnittelupöydällä olla hullu ja riskialtis ajatus. Se riski kannatti ottaa.