Oluthuone Milenkassa kuultiin eilisiltana taidokasta jazzia ja jamiteltiin antaumuksella.
Illan esiintyjinä olivat opettajista koostuva Milenka Old Stars, sekä tiistai-illalta tutut venäläiset yhtyeet Ekaterina Chistokhina Project ja Move The Groove. Tiistai-iltaiseen Libertén keikkaan verrattuna Milenka tarjosi paljon jazzklubimaisemmat puitteet. Groove kantautui koko tilaan, jossa ihmiset nauttivat pöydissä juoma- ja ruokatarjonnasta, ja tietysti myös hyvästä live-musiikista.
Hienot muusikot näyttivät jälleen taitonsa niin oman musiikkinsa kuin improvisoinnin saralla. Jamit olivat hieno tilaisuus kansainvälisille muusikoille: he pääsivät soittamaan ja improvisoimaan uusien tuttavuuksien kanssa. Yhteinen soundi löytyi ja musiikillinen kommunikaatio saavutettiin, ja tästä lähtenyt hyvä fiilis välittyi myöskin yleisöön.
Jamien jälkeen haastattelin Close Encountersin tuottajaa Jan Wälchliä, joka kertoo festivaalin tekemisestä. Juttu tulossa blogiin, stay tuned!
Keskiviikko on nyt viety päätökseen, ja aika siirtyä tarkastelemaan tämän päivän tarjontaa!
Kahvinjanoisille tiedoksi, kello 18:00 Karl Fazer Cafén (Kluuvikatu 3) Fasu Jazzissa esiintyvät The Funkyweather Project (GER) sekä Henni & Aleksi (FIN). Tilaisuudessa kuullaan myös Helsingin Konservatorion esiintyjiä ja klassista musiikkia. Tule siis mukaan rikkomaan rajoja ja nauttimaan kuppi kuumaa! Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Folk-fanien kannattaa suunnata klo 19:00 Kanneltalolle (Klaneettitie 5), jossa esiintymässä ovat Eva & Manu (FIN/FRA), Elisa Husu (FIN) sekä Uinuva (FIN). Matka keskustasta Kanneltalolle kestää reilut 15 minuuttia. Pysäkki on Kannelmäki, jonka välittömässä läheisyydessä Kanneltalokin sijaitsee. Tapahtuma on ikärajaton, liput 5/4 €, S-etukortilla 4/3 €.
EVA&MANU BLOGISSA: LUE LISÄÄ
OSALLISTU FACEBOOKISSA: http://www.facebook.com/events/362431150437057/
Rokkimenosta innostuvien ykköspaikka tänään on Kuudes linja (Hämeentie 13/Kaikukatu 4) alkaen klo 21:00. Lavalla nähdään Queen Seventeen (FIN), Batiskaf 14 (RUS), ja Hyperpathia (FRA). Ikäraja tapahtumaan on 18, liput 7/4 €

Batiskaf 14
QUEEN SEVENTEEN BLOGISSA: LUE LISÄÄ
OSALLISTU FACEBOOKISSA: http://www.facebook.com/events/234815359930046/
LUE LISÄTIEDOT KAIKISTA ESIINTYJISTÄ TÄÄLTÄ!
Mahtavaa torstaita kaikille, ja keikoilla nähdään!
Aida Räihälä



